sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Epäonnistuneet kissakynnet

Kyllä sen Icicle-lakan joukossa taisi glitteriä olla, koska sitä oli joka paikassa, kun olin muuten saanut lakat poistettua. Rapsuttelin vähän teippejä, niin sain taas lohkottua lakat. Päätin taas tehdä jotakin kivaa ja tyttömäistä. Näitä tassuja olinkin nähnyt monessa blogissa, ja kerran aikaisemmin kokeillut itsekin.

Luonnonvalossa
Laitoin samaa H&M:n Strawberry Lollipop -lakkaa kuin alkuviikon crackle-lakkauksessa. Tuli vaan semmonen olo, että haluan taas laittaa pinkkiä. Samalla haluan saada jonkun lakkapullon tyhjäksi. Idea näihin kynsiin oli kyllä tullut jo aikaisemmin, mutta jäänyt toteuttamatta. Koska Strawberry Lollipopia oli käytetty jo yli puolet, alkoi se olla tavallista paksumpaa. Mikä siinä on, että aina puolen pullon jälkeen lakat alkaa mennä huonoksi? Pullon koosta se ei tunnu riippuvan. Lakkaaminenkin oli tällä kertaa vähän vaikeampaa, koska lakka venyi vähän niin kuin juusto pitsan päällä. Jälki onkin siitä syystä vähän huonoa. Kun olin saanut lakattua, laitoin pulloon vähän thinneriä. Se tuntui toimivan, joten ensi kerralla luistaa taas paremmin.

Keltainen lakka on samasta H&M:n minilakkapaketista kuin Strawberry Lollipop. Keltainen lakka on siis H&M Summer Sunrise. Vähän paksunpuoleinen oli sekin, ja vasta kolmannella kerroksella sain tasaisen tuloksen. Summer Sunrise on juuri sellainen keltainen, joka tulee ensimmäisenä keltaisesta mieleen. Se on kirkas ja puhdas. Tämä keltainen lakka oli syy tälle lakkaukselle. Halusin laittaa sitä, mutten uskaltanut laittaa sitä kynsille yksin. Siksi paritinkin sen pinkkiin. Ei tämä kynsillä näytäkään ollenkaan niin kummalliselta. Voisinkin hyvin kuvitella käyttäväni tätä ihan yksinään.

Salamalla
Anteeksi huono kuva ja rumasti revitty lakkaus. Nämä olivat kuvaamishetkellä olleet jo hetken kynsillä, enkä ollut malttanut olla rapsuttelematta, kun lakat vähän repsottelivat. Onneksi sormet ei todellisuudessa oo näin isot, niin tuo rapsuttelu ei näy niin selvästi.

Olisi sittenkin pitänyt laittaa näihin tummanruskeaa crackleä tai laittaa joku kiva koko kynnen leimaus kynnelle. Tämä idea kissakynsistä oli ihan hyvä, mutta toteutus ei menny aivan putkeen. Leimasin ensin nimettömiin kissat Konadin laatasta  m83 Konadin mustalla erikoislakalla. Kun olin leimannut ne, löin itseäni kynsilakanpoistoaineella päähän. Tein kuviot itseeni päin, vaikka olin suunnitellut muuta.

Sisävalaistuksessa
Minttu ei enää ollut kovin yhteistyöhaluinen, niin vaihdoin kuvausrekvisiitan äidiltä saatuun nalleen sisävalaistuksessa otettua kuvaa varten. Tämän kanssa työskentely oli huomattavasti helpompaa ja kivuttomampaa.

Tassut tein dotting toolilla ja mustalla koristelulakalla. Noihin varpaisiin olisi pitänyt ottaa pienempi dotting tool, niin lopputulos olisi ollut siistimpi. Omasta mielestäni ootin aika kärsivällisesti ennen päälyslakkaa, mutta siitä huolimatta se suttasi nuo kuviot. No, aina se ei vaan lähe. Jospa näillä nyt viikonlopun ainakin pärjäisi. Sitten voisin laittaa jonkun siistin yksivärisen lakan, jolla pärjäisin koko ens viikon. Ihan koko ajan ei viitsis olla asetonihuuruissa. Tenttejäkin on tulossa.

Käytetyt tuotteet


Aluslakka: China Glaze Strong Adhesion Base Coat
H&M Strawberry Lollipop
H&M Summer Sunrise
Konad Special Polish Black
Naturel 2-Way Art Pen Black
Päällyslakka: Seche Vite
Dotting tool
Konad-laatta m83

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti