maanantai 20. helmikuuta 2012

Midtown Magic (ja yksivärisyydestä lipsahtaminen)

Ei tuo aikaisempi ruskea sittenkään pysynyt mulla ihan niin kauan kuin olin suunnitellut. Käytiin nimittäin Samulin kanssa torstaina kaupungilla, ja ostin sieltä semmosta juttua, minkä pitäis ohentaa paakkuuntuneet kynsilakat. Päätin samantien kokeilla sitä, ja vaikutti se toimivan. Ainoa vaan, että sitä kaatui tietysti myös sormille, jolloin se ohensi aika tehokkaasti myös kynsillä olevan lakan.

Jouduin siis ottamaan lakan pois suunniteltua aikaisemmin. En kuitenkaan halunnut lakata samalla lakalla kahdesti peräkkäin, joten päätin taas kokeilla yksiväristä lakkausta jollakin lakalla, joka ei vielä koskaan aikaisemmin ollut kynsilleni päässyt.

Salamalla
Valitsin lakaksi China Glazen Midtown Magicin, joka on kauniskaunis tummanruskea lakka, jossa on paljon kultaista ja punaista (kuparista) ja jonkin verran vihreää shimmeriä. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta. Ainoastaan salamalla kamera suostui kuvaamaan shimmerin ja lakan oikean värin. Kaikissa muissa kuvissa lakka näyttää paljon tummemmalta (ja pullossa vihreämmältä) kuin se oikeasti on.

Luonnonvalossa sisällä
Tätä lakkaa olen halunnut kokeilla jo kauan, mutta se on aina jäänyt odottamaan syksyä. Midtown Magic ilmestyi syksyn 2011 kokoelmassa, ja hyvin syksyinenhän se onkin. Nyt se syksyisyys ei vaan sattunut haittaamaan. Lakka levittyi hyvin, ja oli tarpeeksi peittävä jo kahdella kerroksella. En vain erityisemmin pidä China Glazen sudeista enää, koska Spoiled by Wet N Wildin ja OPI:n sudit ovat paljon miellyttävämpiä. Näillä on paljon vaikeampi lakata siististi.


Sisävalaistuksessa
Lakkasin tosiaan kynteni Midtown Magicillä jo torstai-iltana. Kuvat otin vasta perjantaina, kun ulkona oli taas valoisaa. Tarkoituksena oli tehdä nyt näitä yksivärisiä lakkauksia. Kuinka kauan tämä yksivärisyysinnostus sitten oikein kesti? No, eihän se kovin kauan tosiaan kestänyt:


Sisävalaistuksessa
Jo lauantaina sain idean, että kulta voisi sopia Midtown Magicin kanssa hyvin. Onhan siinä jo valmiiksi jonkin verran kultaista shimmeriä. Päätinkin kokeilla, miten hyvin tavallinen kynsilakka soveltuu leimaamiseen. Yleensähän ne eivät toimi kovin hyvin, koska niissä on vähemmän pigmenttiä kuin nimen omaan leimaamiseen tarkotetuissa kynsilakoissa. Olin kuitenkin jostakin lukenut, että China Glazen Passionilla saa leimattua hyvin. 


Salamalla
Ja hyvinhän se näytti onnistuvan, koska kuvio erottui kynneltä selkeästi. En halunnut peittää Midtown Magiciä Passionilla sen enempää, koska lakka on niin kaunis yksinäänkin, joten päädyin leimaamaan kuviot ainoastaan nimettömiin. Kuten kuvasta näkyy, vasemmassa kädessä kuvio osui hieman liian alas, eikä se yllä ihan kynnen kärkeen asti.

Kuvio on Konadin laatasta m85. En ollut tätä laattaa aikaisemmin käyttänyt, sillä laatassa on todella paljon koko kynnelle tarkoitettuja kuvioita, jotka ennen kynsien leikkaamista olivat liian pieniä peittääkseen koko kynnen. Lyhyemmissä kynsissä nämä ovatkin mielestäni oikein kivoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti