perjantai 2. maaliskuuta 2012

Day 2: ORANGE nails - olisipa jo syksy

En ehtinytkään toissapäivänä vaihtaa lakkoja ja laittaa uutta kerrosta kynnenkovettajaa. Tuskin se kuuri siihen kuitenkaan kokonaan kaatuu. Jatkan sitä vaikka päivän pitempään.

Eilen siis jatkoin kuuria ja haastetta. Toisen päivän haasteena oli oranssit kynnet. Oransseja lakkoja minulla ei juuri ole, vaikka syysihmisenä pidän oranssista ja vaatteissa se on yksi lempiväreistä. Kivoja oransseja vaan on niin harvassa. Yksi kiva oranssi (ei siis mikään persikka tai koralli) minulta löytyy. Se on Confetti Papa-razzi. Sen olen saanut Heiniltä, joka tosiaan toi Yhdysvalloista saakka mulle lakkoja. Arvostan vaivannäköä ihan hurjasti!

Luonnonvalossa sisällä
Lakka on selkeästi oranssi, jossa on enemmän punaista kuin keltaista. Sen lisäksi siinä on vaaleampaa mikroglitteriä, iih! Papa-razzi levittyi nätisti ja helposti. Kuvissa lakkaa on kolme kerrosta. Lyhyempiin kynsiin olisi varmaan riittänyt kaksikin. Laitoin kolme, ettei kynnen valkoinen kärki näkyisi niin selvästi läpi. Useasta kerroksesta huolimatta se kuivui varsin nopeasti, eikä kolmen kerroksen laittaminen siksi haitannut. Vähän sain näihin painaumia, mutta se johtui ihan omasta malttamattomuudesta.

Usein oranssi on vähän vaikea väri. Se ei vaan kaikille sovi. Minun ihonväriin se kuitenkin passaa, ja siksi se varmaan onkin yksi lemppariväreistä varsinkin vaatteissa ja asusteissa. Tämä lakka tuntuikin heti kivalta, enkä vierastanut sitä yhtään. Värinsä puolesta tästä tulikin yksi minun lempparilakoista. Väri vaan on niin kaunis ja sopii mulle tavattoman hyvin! Tästä lakasta tulee väistämättä mieleen syksy. Sitten tätä lakkaa voisi käyttää vähän ruskettuneen ihon kanssa.

Suttuinen salamakuva (jotta glitter toistuisi kuvissa)
Päällyslakkaa ei ole, koska tämän lakkauksen olisi tarkoitus olla kynsillä vain yhden päivän ajan. Alla tosiaan on kerros Trindin Nail Repair Natural -kynnenkovettajaa. Ensimmäisellä käyttökerralla en huomannut oikeastaan mitään eroa aikaisempaan. Nyt toisella kerralla kynnet tuntuvat jo jotenkin kovemmilta. En ole varma, voiko se vaikuttaa jo nyt. Yritinkin kysellä Samulilta mielipidettä asiasta, mutta ei se osannut sanoa juuta eikä jaata. Palataan tähän kuuriin uudemman kerran viikon päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti