lauantai 31. maaliskuuta 2012

Hieman tunkkainen violetti

Pääsin tosiaan tekemään kaipaamiani yksivärisiä lakkauksia, kun keskeytin haasteen. Seuraavana olisi ollut vuorossa liukuvärjäys, ja se nyt vaan näyttää hassulta lyhyissä kynsissä, kun taas yksiväriset lakkaukset pääsee juuri silloin oikeuksiinsa. Valitsin lakoiksi pitkälti sellaisia lakkoja, joita sillä hetkellä halusin käyttää. Toisaalta pyrin valitsemaan niitä myös sen mukaan, että saisin tänne lakkoja, joita en aikaisemmin ole esitellyt.

Luonnonvalossa sisällä
Kynnenkovetuskuurin aikana päiväksi kynsille pääsi tunkkaisen violetti Color Clubin Uptown Girl. Se oli ensimmäinen himotuslakkani ikinä. Näin siitä kuvia, ja se oli vaan pakko saada. Lopulta olin vähän pettynyt tähän lakkaan. Tämä on kyllä kiva väri, mutta se on hyvin samanlainen kuin Snow Crystalin Vintage Rose, joka mulla oli jo ennestään. Lakka oli myös aika ohutta ja tarvitsi kolme kerrosta peittääkseen kunnolla. Kuvassa siis lakkaa on kolme kerrosta ja lakan alla on kerros Trindin Nail Repair Naturalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti